Luopuminen

Tän viikon piti keskittyä... Tarkoitan siis, viime viikon.. piti keskittyä parisuhteisiin ja sen ruotimiseen,mutta tähän väliin on ensin pakko saada purettua tämän hetken ajatukset tekstiksi.

En ole kertonut täällä blogin puolella vielä, mutta omistan hevosen. Kirjoitin aiemmin muutama vuosi sitten blogia ja pääosin se kertoikin hevosestani Kaaposta. Ajattelin kuitenkin rajata Kaapon pois tästä blogista,koska se oli kirjoituksen alotusvaiheessa jo myynnissä. Miksi esittelisin hevosen joka hetken päästä ei olisi enää minun? Viime kuukaudet olen enempi tai vähempi yrittänyt hokea 'poissa silmistä- poissa mielestä' mantraa. Ei se silti toimi. Vaikka tallilla ei pääsisi käymään, on se silti mielessä päivittäin.

Kuva: Katri Pintamo-Kenttälä

Lähdetään liikkeelle siitä, miten meillä on Kaapon kanssa mennyt lyhykäisyydessään yhteiselo ja miksi siitä nyt joudun luopumaan.
Kaapo tuli mulle reilu kolmisen vuotta sitten. Alkuun laitumelle kiikosiin ja siitä siirryttiin Pirkkalaan. Pidettiin hyvän ystäväni kanssa kaksisteen tallia ja hoidettiin itse hepat. Siinä kerkesi luomaan tiiviin suhteen hevosen kanssa.

-Tuntui että se tiesi tasan tarkkaan mitä ajattelen,ennen kuin itse tiesin.-

Harjoiteltiin ratsun alkeita. Mulle tullessaan K osasi mennä lujaa tai todella lujaa. Se oli ylipainoinen,huonokuntoinen ja ihan koheli. Nyt se on itselle ja monelle muulle toimiva peli jonka kanssa voi omien mittauhteiden puitteissa tehdä mitä vaan. Toimii joka tilanteessa.

Välillä haukattiin vähän pahemmin maata ja syötiin hiekkaa,otettiin lievä aivovamma muistoksi (käyttäkää te fiksut kypärää!) ja vietettiin muutama hassu yö tayssissa. Nää kaikki yhdessä ja erikseen teki siitä niin rakkaan. Mikään ei tuntunut maailmassa niin terapauttiselle,kuin saada Kaapo alle,tuntea sen lämpö ja energia ja lähteä sinne minne huvitti. Se vapauden tunne ja fiilis.

Näihin aikoihin työskentelin vielä lentokentällä. Entinen kaverini luovutti minulle koiransa, chihuahua Fidelin josta tuli uusi perheenjäsen. Tätä tuskin kumpikaan osapuoli ehti kovin pitkään silloin miettiä. Mulla oli siis kaksi koiraa ja hevonen. Hepan hoidon jouduin ulkoistamaan tuolloin ja ottamaan myös liikutusapua. Aika ei vaan enää riittänyt niin kuin halusin ja työkaverit kuittaili muutamaan otteeseen töissä siitä,kun saavuin minuutin tai pari myöhässä, heinää hiuksissa ja mutaa housujen lahkeissa. "-sori, hevoset karkasi" heh.

Tällä kokoonpanolla sitten lähdin rakentamaan omaa elämää ja ei aikaakaan kun raskaustestiin tuli kaksi viivaa. Hypätään maxin syntymän yli. Hoidin siis alusta lähtien yksin kaksi koiraa ja vauvan. En tiedä kuinka moni on ollut samassa tilanteessa,mutta helppoa se ei ole. Ei ollut ainakaan tällä kokoonpanolla.

Max oli 9kk ikäinen kun maailman rakkain ja parhain Missy-koirani puri tätä käteen. Jouduin eristämään koiran kylpyhuoneeseen pienehkössä kaksiossa aika ajoin,kun Max oli liikenteessä. Vaikka koira onkin ollut aiemmin,niin ihmisiin ei saa kajota. Eikä ainakaan Maxiin. Asia raastoi sekä minua, että varmasti myös koiraa. Jotain oli keksittävä ja siinä vaiheessa uuden kodin etsiminen ei tullut enää mieleen Missyn vahvan läheisriippuvaisuuden sekä muiden pienten vanhuusvaivojen takia. Niinpä se lähti ikiuneen. Yksi vaikeampia päätöksiäni tähän asti. Valintoja.

Meidän pieni perhepotretti, odotin tuolloin Maxia.

Missy sai elää kuitenkin hyvän elämän 9-vuotiaaksi asti ja sai nukkua pois oman ihmisen syliin.
Tuolloin oli pakko pitää pakka kasassa,pää kylmänä,purra hammasta ja tulla lopetusreissulta takaisin kotiin Maxin luo ja hymyillä ja jatkaa leikkejä siitä mihin aamulla jäätiin.

En oikein antanut itselleni lupaa surra vaikka tein sitä tosin jo aika paljon ennen h-hetkeä. Vietimme ihanan viikonlopun yhdessä täysin koiran ehdoilla, paikoissa joissa se viihtyi.

Nyt olisi taas kerran edessä toinen luopuminen. Kaapon myynti ylihuomenna.
Herra K löysi mitä mahtavimman paikan ihanan 9v tytön ja tämän perheen luota alle tunnin matkan päästä meiltä. Sitä en tiedä pystynkö koskaan K:ta mennä uudestaan paikan päälle katsomaan huomisen viennin jälkeen. Toivottavasti rohkaistun ja saan kerättyä itseäni sen verran.

Monille herää varmasti tässä vaiheessa mieleen kysymys, miksi luovun Kaaposta?

Mammalomalle jäädessä ei ollut enää mahdollisuutta pitää autoa, ja talli jossa K on,sijaitsee minulta noin 30km päässä. Näin ollen ennakoin tilanteen. Jokainen äiti tietää että vanhempainpäivärahalla saatika sitten kotihoidontuella yksineläjänä ei elätä ja maksa enää hevosen kustannuksia.

Ajattelin siis etsiä hepalle ylläpitäjän. Löysin. Vuoden minua nuoremman naisihmisen Tampereelta. Kaikki vaikutti lupaavalta ja sopimus tehtiin seuraavaksi vuodeksi,jonka jälkeen minulla olisi mahdollisesti taas talous sen mukainen että pystyisin Kaaposta huolehtimaan. Jos ei, niin sopimusta olisi varmaan jatkettu.

Kaapo jäi samalle tallille jossa minulla oli, ja näin ollen antoi itselle varmuuden siitä, että hoitoon voi edelleen luottaa ja se on hyvää. Sekä että joku tuttu katsoo vähän päällepäsmärinä tämän ylläpitäjän perään.

Kului kolme kuukautta ja olin yhteydessä tallinomistajaan. Vähän puun takaa selvisi,että ylläpitäjä ei ole maksanut kahden viime kuukauden vuokria, mutta oli silti saanut kahden Kaapon vuokraajan maksut kaikilta kolmelta kuulta. Siinä vaiheessa tippui leuka alas. Asioita pyöritettiin hetki ja yp selitteli toinen toistaan sekaisempia sepustuksia jokaiselle osapuolelle parin viikon verran,kunnes katosi kuin kiven alle. Muutaman päivän jälkeen esti meidät jokaisen sosiaalisessa mediassa sekä puhelut. Aikani yritin tavoitella ko henkilön vanhempia yms jotta asia oltaisiin saatu hoidettua nätisti. Ehdotettiin osamaksuja yms. Mutta ei.

Olin perintätoimistoon yhteydessä ja selvisi, että tällä nuorella naisella on hirveitä määriä euroja ulosotossa. Koskaan en siis tulisi saamaan mitään. Mahtavaa.

Ei siinä sitten muu auttanut kun pistää leuka rintaan ja tehdä myynti-ilmoitus, jotta toisen aiheuttamat kulut saisi kuitattua.

Onneksi nyt löytyi hyvä koti ja siitä olen enempi kuin iloinen. Silti samaan aikaan erittäin surullinen ja katkera siitä,miksi joudun rakkaasta hevosesta luopumaan näin. Se on varmasti paras vaihtoehto kaikille,mutta päätös myymiseen ei silti tullut minulta itseltä. Minä en saanut sitä valita.

Kuva: Katri Pintamo-Kenttälä

Luopuminen. Mitä se on omalla kohdallani? -Se on sama kun joku raastaisi rintaa raastimella,läpsisi avokämmenellä poskille ja kieltäisi itkemästä. Kyselyt ja ivailut ihmisiltä,jotka ovat seuranneet elämääni viimeiset kahdeksan vuotta vain Facebookin välityksellä tuntuvat neulanpistoilta kylkiin. Ei siksi, että heidän mielipiteillään olisi väliä,ei siksi, että tarvitsisin tai tahtoisin heiltä tukea tai hyväksyntää, vaan siksi, että olen edelleen niin rikki, surullinen ja vihainen tästä kaikesta.

Kapinoin itse itseäni vastaan,enkä missään nimessä muuttaisi elämääni äitinä,mutta sen mukana tuomat päätökset ja valinnat eivät ole aina olleet helppoja. Tai tuntuneet reiluilta minua kohtaan.

Ja nyt vedettiin vielä höplästä. Suututtaa, että yritän itse kaiken tämän jälkeen ajatella positiivisesti asioista ja ihmisistä,antaa jos nyt en anteeksi,niin ainakin heittää sotakirveen menemään ja sitten ihmiset tulevat kyseenalaistamaan minun toimiani. Näin kävi siis hetki sitten instagarammin kautta, kun eräs nuori naishenkilö tuli kauniisti sanottuna "heittämään rojut römpsästään" kasvoilleni. Myönnettäköön tähän,että olen itse saattanut hiukan alentua samaan hommaan joskus hänen kohdallaan... 8 vuotta sitten. Toivotaan että jokainen meistä joskus kasvaisi ja saisi vähän uutta perspektiiviä ajattelutapaansa. Asiat on helppoja siihen asti,kun sukulaiset ja läheiset asuvat samassa paikassa ja saat hoitoapua halutessasi niin lasten kuin karvaistenkin lasten kanssa, mutta mites käy kun olet niiden kanssa yksin?

Loppuunvetona vielä, luopuminen on itselle pahin kirosana ikinä. Pelkoni liittyvät aina tavalla tai toisella läheisteni,eläinten tai tuttujen luopumiseen.
Yritetään antaa rakkautta niin eläimille kuin ihmisille,silloin kun ne meidän kanssa ovat. Eikä arvostella ihmistä,joiden elämästä et tiedä kuin ulkokuoren. Kysyvä ei koskaan ole tyhmä,ja näin ollen asiallisia kysymyksiä saa heitellä aina aiheesta kuin aiheesta myös tähän suuntaan. :)

-Jonna