Ollaanko vai eikö olla? Osa l

Parisuhteet. Niitä löytyy yhtä lailla erilaisia kuin meitä ihmisiäkin. Toiset ovat enempi toistensa kaverit, asutaan kommuunissa ja heitetään tyttö/poikaystävän kanssa ylävitoset kun nähdään ja jaetaan ilot sekä surut. Sitten on vastakohtaisesti olemassa toisilleen täysin omistautuneita rakkauden kyyhkyläisiä, jotka unohtavat parisuhteen aikana läheiset ja ystävät. Ei ole muuta kuin minä ja hän. 

Jokaiselle löytyy varmasti vastapari,täysin erilainen puolisko joka tasapainottaa ja mahdollisesti rauhoittaa sinun piirteitä, mahdollisesti haastaa sinua aika ajoin tai sitten soulmate joka on kuin sinä mutta vaan vastakkaista sukupuolta.
Monesti meillä on jonkinlainen laatikko,mihin sinkkuna ollessa halutaan lokeroida miehet tai naiset. Jokaisella meistä on "SE miestyyppi/nainen" joka iskee, osuu ja joskus jopa uppoaa. (Älkää miettikö tätä pelkästään seksuaalisesti).

Parisuhteeseen saatetaan ajautua milloin mistäkin syystä. Toiset etsii etsimällä ja joku huomaa vaikka pitkän kaveruuden jälkeen tunteiden leimahduksen,täysin suunnittelematta. On kaiken maailman tindereitä ja hot or notteja joista etsitään mahdollisesti vain seuraa vällyjen väliin ja sitten huomataan viikon päästä lauantaina,että kas. Hammasharja on ilmestynyt vessan kaappiin. Hups. Näinkin siinä voi käydä.

Tällä viikolla haluan perehtyä parisuhteisiin. Eri ihmisten eri mielipiteisiin. Herättää keskustelua aiheesta ja kuulla mielipiteitä.

Itse oon tämän hetkistä parisuhdetta lukuunottamatta ollut vain kerran "kunnon suhteessa".
Suhde oli siis ensimmäiseni ja siinä kasvettiin niin yhdessä kuin lopulta erikseen. Meistä minä olin varmaan yang ja entiseni ying. Olimme täysin toistemme vastakohdat,mutta arvomme perheen, harrastusten ja elämänkatsomuksen suhteen olivat samat. Olin monissa asioissa selvästi meistä se vahvempi. Herkkä, mutta kunnon matami -hah. Olin joustamaton,en katsonut asioita monesti kuin omasta näkökulmasta ja oli vain yksi tapa tehdä asiat -minun tapani.

Olimme kihloissa,asuimme yhdessä ja mm äitini "kadehti" hiukan sitä, että kaikki oli täysin mallillaan ja meillä oli kaikkea mitä halusimme. Uskaltaisin jopa väittää, että olimme aika materialisteja tuolloin.
En arvostanut pieniä tekoja. Määrittelin onnen rahassa ja esineissä. Vingutin visaa ja olin onnellinen. Jos oli huonoja päiviä, lähdimme shoppailemaan. Tällä en missään nimessä halua vähätellä tai halveksua suhdettamme, se oli hyvä. Mutta se ei riittänyt. Piti nähdä ja kokea muutakin. Halusin että joku haastaa minut ja sanoo minulle ei. Kieltää asioita minulta eikä anna hyppiä seinille. Olin hiukan kapinoiva teini vielä tuolloin.

Eron jälkeen elin hurjaa vaihetta. Hukkasin itseni ja tein vääriä valintoja. Entinen "anopin unelmavävy" oli jätetty ja miehet olivat no.. varmasti ainakin lievästi sanottuna vastakohtia. Piti kokeilla rajoja ja katsoa mikä on oma juttu. Tähän palaan varmasti vielä myöhemmin paremmin. Muutama tinderin kautta poikinut tapailu, osa oli enemmän vakavaa ja osa pääsi juurikin kategoriaan vällyjenväli kaveri. Tuli ihastuttua palavasti (laitan äitiyshormoonien ja yksinäisyydentunteen piikkiin heh) ja ei niin palavasti.

Nyt olen kuitenkin onnellisesti parisuhteessa. Olen kasvanut hurjasti äidiksi tultuani, arvoni ovat, jos nyt ei muuttunut niin ainakin selkeytyneet. Arvostan arjen pieniä asioita ja parasta maailmassa on ehdottomasti poikani Max. Ja mieheni ja eläimet. Perhe. Elämä on ihanan tasaista ja olen onnellinen. Ainakin suurimmaksi osaksi ajasta. Välillä tulee punaista erroria joka huutaa "run forest run", mutta se johtuu varmasti siitä, että elämäni on muuttunut totaalisesti äidiksi tultua. Vaikka vastuuta on aina ollut,on sitä nyt ihan eri tavalla. Oma minä jää monesti kaikessa taka-alalle ja sitten pitäisi heittäytyä vielä tyttöystävän rooliin. Se on välillä haastavaa. Äidistä tyttöystäväksi. Onneksi mieheni kanssa voin olla molempia samaan aikaan. Se helpottaa paljon. Vaikka olen perheen pää kotonani pojan kanssa ja asetan rajat,pidän aikataulut sekä kasvatan ja joskus kai jopa koulutan.. niin saan silti parisuhteessa olla herkkä ja pahoittaa mieleni. Kuulostaa varmaan hassulta,mutta se on se herkkä puoleni jota äitinä yksinhuoltajana ei aina tarpeeksi pysty tuomaan esille. On oltava vähän isiä ja vähän äitiä.

Parisuhteessa ollessa on omat huonot ja hyvät puolensa. Ehdottomasti omasta mielestä parhaita puolia tässä suhteessa on turvallisuuden tunne. Se että tiedän mieheni suojelevan meitä molempia jos tarve vaatisi. Välillä toi maalaisjuntti saa vähän käsikarvat pystyyn ja haukkomaan henkeä mutta on se vaan ihana. Pitää mua hyvänä ja pitää maxia hyvänä ja on pojalle enempi isä kuin kukaan koskaan. Sitä arvostan ihan sanoinkuvaamattoman paljon. Ja sitä, että se jaksaa katsella mua silloinkin kun flippaan haha.

Nyt kömmin murun kainaloon ja alan huomenna työstämään haastattelua laatimieni kysymysten pohjalta. Vastaajina on miehiä sekä naisia. Sinkkuja ja varattuja. Mielipiteitä. Heidän omiaan. Pysy kuulolla!

Kauniita unia!

-Jonna

Kuvat: google